Verkkopalveluiden ylläpito rakkaudella.
Säännöllinen ylläpito varmistaa verkkopalvelun toimintavarmuuden, tietoturvan ja jatkokehitettävyyden. Pidämme huolta asiakkaidemme palveluista, oli kyse sitten yksinkertaisesta verkkosivusta tai bisneskriittisestä verkkopalvelusta. WordPress-ylläpito on ydintoimintaamme.
Enemmän kuin hosting
Ylläpitomme on enemmän kuin pelkkä hosting: me emme itse siis pyöritä palvelinta jossa palvelun tiedostot sijaitsevat. Järjestämme toki myös palvelinylläpidon, mihin käytämme suomalaisia, luotettavia alihankkijoita. Asiakkaallemme toimimme tällöin teknisenä yhteyshenkilönä, jottei heidän käytännössä tarvitse miettiä hostingia. Asiakkaamme arvostavatkin sitä että saavat kattavan palvelun ns. samalta luukulta.
Ylläpitopalvelumme pihvit ovat sovellusylläpito ja palvelu. Asiakkaillemme ylläpitomme tarkoittaa sitä, että palvelu on luotettavissa käsissä ja heillä on kumppani joka tarvittaessa ratkaisee kaikki palveluun liittyvät tekniset haasteet. Tiimissämme on riittävä osaaminen, asiantuntijamme tuntevat palvelun valmiiksi sekä tiedot, tunnukset ja dokumentaatio löytyvät kun niitä kaivataan. Olemme erikoistuneet ennen kaikkea juuri WordPress-pohjaisten verkkopalveluiden ylläpitoon.
Tietoturvallinen palvelinylläpito
Sijoitamme verkkopalvelun luotettavasi todetulle palvelinylläpidon kumppanillemme, jonka palvelimet useimmiten sijaitsevat Suomessa. Huomioimme tarkkaan tietosuojan ja tietoturvan vaatimukset palvelinkumppaniemme valinnassa. Toimimme asiakkaan teknisenä yhteyshenkilönä ja seuraamme jatkuvasti palvelimen toimintaa. Tarvittaessa teemme tarvittavat muutokset palvelinympäristöön asiakkaan puolesta.


Valmius reagoida
Monitoroimme palveluita ja palvelimia, ja ilmoitamme asiakkaallemme jos huomaamme jotain huomiota vaativaa. Tiimillämme on riittävät tiedot ja valmiiksi pääsy palveluun jos nousee esiin tarve nopeillekin toimenpiteille. Rautainen asiantuntijuutemme on aina yhden sähköpostin päässä.
Yksilöllisestä palvelua
Asiakkaidemme verkkopalvelut ovat meille kaikki kaikessa, ja tähtäämme aina pitkään jatkuvaan yhteistyöhön. Valitsemme asiakkaan kanssa yhdessä sopivan palvelutason ja ylläpidon laajuuden, ja pidämme huolta että asiakas pystyy asioimaan tutuksi tulleiden asiantuntijoidemme kanssa suoraan.

Usein kysyttyä
Periaatteessa kyllä, mutta olemme erikoistuneet WordPress-pohjaisten verkkopalveluiden ylläpitoon. Näihin meillä on myös parhaiten valmiit mallit olemassa. On kuitenkin täysin mahdollista sopia myös räätälöity ylläpitosopimus muunkinlaisille palveluille.
Kyllä. Oletuksena ylläpitoomme kuuluu myös palvelinylläpito, mutta painopiste on ns. sovellusylläpidossa ja palvelussa. Säilytämme ylläpitomme palveluista sovitun tasoiset laadunvarmistusympäristöt, varmuuskopiot, dokumentaation ja tiedot mm. lisensseistä jotka palveluun kytkeytyvät. Ylläpitosopimukseen kytkeytyy myös usein erilaisia kauttalaskutettavia kuluja kuten lisäosien lisenssikuluja. Ylläpidon ansiosta meillä on aina tarvittavat tiedot toimia, kun palveluun kaivataan kehitystä tai siinä on jokin häiriötila. Arvokas osa palveluamme on myös teknisenä yhteyshenkilönä toimiminen.
Tyypillisesti 95–395 euroa (alv 0%). Meillä on kuitenkin erilaisia räätälöityjä ylläpitoja, joiden hinta voi olla tätä kalliimpi.
Esimerkkejä ylläpitoasiakkaista
Synlab: Saumaton integraatio taustajärjestelmiin
Synlab Suomen verkkosivusto on hyvä esimerkki sekä sisältönsä laajuuden, käytettävyyden että teknisten vaatimusten osalta vaativasta ja kunnianhimoisesta WordPress-toteutuksesta, jonka jatkuvasta ylläpidosta olemme vastuussa.


Seepsula: Woocommerce -verkkokauppa
Seepsula.fi -verkkopalvelu on täysin toiminnanohjaukseen integroitu Woocommerce + WordPress verkkokauppakokonaisuus. Vastaamme sekä verkkokaupan että Seepsulan tilaussovelluksen ylläpidosta.
Reilua energiaa: Energiaviraston WordPress-verkkolehti
Reilua energiaa on Energiaviraston julkaisema sidosryhmälehti, jonka digiversion teknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta vastasimme. Verkkojulkaisun WordPress-sivusto on suunniteltu mahdollisimman käyttäjäystävälliseksi ja lukukokemukseltaan miellyttäväksi, ja tarjoaa helpon tavan julkaista ja jakaa visuaalisesti upeita sisältöjä. Vastaamme palvelun jatkuvasta ylläpidosta.

Asiakkaitamme
Avataanko keskustelu?
Vaikuttaako siltä että voisimme olla teille hyödyksi? Jätä meille viesti alla olevalla lomakkeella tai lähetä sähköpostia. Palaamme sinulle asiaan mahdollisimman pikaisesti, yleensä viimeistään yhden arkipäivän kuluessa.
