Enento.com — integroitu ja räätälöity WordPress-sivusto 

Linkki palveluun: enento.com

Enento Group

Helsingin pörssiin listattu Suomen Asiakastieto Oyj aloitti päättäväisen kansainvälistymisen liittämällä yrityskaupalla konserniin useita yrityksiä kuten mm. ruotsalaisen UC:n, Allabolag:n ja Proff:n. Myös konsernin nimi vaihtui Enento Groupiksi.Sohovan yhteistyö Asiakastieton kanssa on jatkunut tiiviisti jo yli 5 vuoden ajan ja jatkuu edelleen Enento Groupin myötä. 

Määrittely ja suunnittelu

Toteutimme Enento Groupin konsernisivuston yhteistyössä Enenton oman viestintä- ja markkinointiosaston kanssa. Sivuston yksi tärkeimmistä ja vaativimmista osuuksista on aina ajan tasalla oleva sijoittajaosio lukuisten integraatioiden ja dokumenttien muodossa.

Sijoittajaviestinnässä ennen kaikkea tarkkuus, sisältöjen löydettävyys ja selkeys on tärkeää. Kyseessä on kansainvälisen, pörssilistatun yrityksen verkkopalvelu, joten luonnollisesti projekti oli osa laajempaa kokonaisuutta, minkä takia aikataulussa pysyminen oli erityisen tärkeää.  

Toteutus

Sivusto toteutettiin Sohovan räätälöimälle WordPress-alustalle, jossa on käytössä Sohovan oma ADS-teema, Gutenberg-editori sekä Sohova Gutenberg -lisäosa, jolla tuodaan editoriin lukuisia ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia mm. sisältöjen taittamista ja tyylittelyä silmällä pitäen. ADS-teema on rakennettu performanssia, saavutettavuutta sekä räätälöitävyyttä ajatellen ja on pilkottu osiin helpon ja tehokkaan jatkokehitettävyyden mahdollistamiseksi. 

Integraatiot

Palvelussa on käytössä lukuisia kolmannen osapuolen tarjoamia sisältöjä, joita haetaan REST-rajapinnoista sekä upotuksina, jotta kokonaisuus olisi käytännöllinen ja kattava paketti sijoittajien tarpeita ajatellen. Näitä integraatioita ovat mm. tiedoteintegraatiot, osakemonitori, osakekurssihistoria, sijoituslaskuri, osakkeenomistajat-taulukko sekä tiedotteiden tilauslomake.

Esimerkiksi tiedotteet haetaan Enenton käyttämästä tiedotteiden julkaisujärjestelmästä säännöllisin intervallein, tallennetaan välimuistiin ja esitetään sivustolla eri paikoissa riippuen tiedotteen tyypin, julkaisuajankohdan ja kielen perusteella. Osakemonitorin data saadaan tekstimuotoisena rajapinnasta, josta piirrettään Google Chart -kirjaston avulla sijoittajaosion pääsivulla esitettävä graafi. 

Projektin erityishaasteet

Teknisinä – sekä sunnittelullisina – haasteina integraatioiden ohella olivat valikon kompleksisuus sekä vain osan sivustosta tarjoaminen kahdella kielellä. Osa sivustosta on englanniksi, mutta sijoittajaosio on käännetty kokonaisuudessaan myös suomeksi. Tämä asetti etenkin valikon osalta mielenkiintoisia haasteita muun muassa kielivalinnan ja sen esittämisen osalta.

Sivustolla on myös todella paljon erityyppistä sisältöä esitettynä eri tavoilla. Esimerkiksi erilaisia kuvia ja tekstiä sisältäviä korttityyppisiä nostoja on useita, joka asetti etenkin responsiivisuuden osalta korkeat vaatimukset sisältöeditorille.