Käyttäjätiedosta lisää arvoa oivaltamalla
Digitaalisessa maailmassa toimivat yritykset saavat jatkuvasti valtavat määrät dataa verkossa tapahtuvista asioista. Silti esimerkiksi verkkopalvelun käytöstä saatava tieto jää usein hyödyntämättä yrityksen päätöksenteossa ja jokapäiväisessä toiminnassa. Suurin syy tähän on haasteellisena koettu datan tulkinta, joka vaatii jatkuvasti kehittyvien analyysityökalujen lisäksi tietoa tehokkaiden analyysien periaatteista, luovaa ja konkreettista oivaltamista, ymmärrystä yrityksen digitaalisen toiminnan tavoitteista sekä vie luonnollisesti aikaa ja resursseja yrityksen muulta toiminnalta.
Digitaalisista palveluista kertyvän datan huomiotta jättäminen voi kuitenkin merkittävästi heikentää yrityksen tulevaisuuden mahdollisuuksia. Dataa analysoimalla voidaan esimerkiksi huomata, että aiemmin tehdyt oletukset ovat olleet vääriä. Resurssien oikea suuntaaminen helpottuu ottamalla oppia digitaalisten palveluiden toiminnasta. Tulevaisuuden suhteen erilaisia päätöksiä tehdessään yritykset voivat huoletta nojata käyttäjädatasta löytyneisiin oivalluksiin.
Kuinka hyötyä datasta?
1. Kerää dataa
Käyttäjädataa on hyvä kerätä muutamasta eri lähteestä. Digitaalisista palveluista automaattisesti kertyvän datan lisäksi voidaan analyysiä varten kerätä yksilöllisempää tietoa haastattelemalla sekä tarkkailemalla käyttäjien toimintaa yksilötasolla. Käyttäjien ajatuksia ja mielipiteitä saadaan parhaiten selville kysymällä; kasvokkain tai kyselylomakkeen välityksellä.
2. Analysoi ja prosessoi kerättyä dataa
Datan analysointi vaatii alkuun paljon uuden opettelua. Kyseinen vaihe kannattaa kuitenkin ajatella sijoituksena, josta koko yritys hyötyy myöhemmin. Analysointi on hyvä aloittaa pohtimalla, mitä kaikkea halutaan saada selville ja mikä on yritykselle hyödyllistä tietoa. Kun ajan myötä työkalujen käytön ja analysoinnin oppii, voi kaiken käyttäjädatan seasta löytää yllättäviäkin huomioita sekä vastauksia kysymyksiin, joita yrityksessä kukaan ei olisi edes osannut kysyä.
3. Oivalla ja listaa ideoita
Analyysistä kannattaa poimia muutama tärkeä huomio, joiden pohjalta voidaan listata ideoita kuinka juuri näillä osa-alueilla yrityksen toimintaa voitaisiin parantaa. Pohdinnan tuloksena muodostuva lista kannattaa pitää mahdollisimman konkreettisena. Ideointiin hyvä sääntö on kirjoittaa ensin vaikka sata mieleen juolahtavaa ideaa, joista karsia vähitellen heikommat pois. Ideoita voidaan myös ryhmitellä esimerkiksi helposti ja vaikeasti toteutettaviin sekä yrityksen tulevaisuuden unelmiin.
4. Laita ideat käytäntöön
Ennen ideoiden testaamista on hyvä määritellä mittarit, joilla niiden toimintaa arvioidaan. Myös aikatauluttaminen kannattaa, sillä kaikkia asioita ei välttämättä ole mahdollista toteuttaa kerralla. Sen jälkeen ideat voidaan laittaa käytäntöön, priorisoimalla niistä tärkeimmät ensin. Kriittisesti tärkeimpiä ovat usein ne oivallukset, jotka liittyvät menetettyihin asiakassuhteisiin. Analysointivaiheessa yritys on esimerkiksi voinut huomata, ettei aiemmin määritelty kohderyhmä ole kiinnostunut yrityksen tarjoamasta palvelusta. Kohderyhmämäärittely voidaan tehdä uudestaan ja samalla vaihtaa esimerkiksi mainoskampanjan sloganit sopimaan paremmin uudelle kohderyhmälle.
5. Tarkista tulokset
Tietyn ajan jälkeen kannattaa tulokset arvioida aiemmin määriteltyjen mittareiden mukaan. Hyvin toimineet asiat voidaan jättää ennalleen ja huonosti toimineet ottaa uudelleen mietintään. Joskus pienilläkin muutoksilla voi saada paljon aikaan, joten ideoita ei kannata heti heittää roskakoriin. Jotkut ideat vaativat pitkäjänteisen työn lisäksi myös enemmän aikaa toimiakseen. Asiakkaita ei esimerkiksi välttämättä heti saada tekemään lisää ostoksia panostamalla uutiskirjeiden sisältöihin, vaan tässä tapauksessa tuloksia kannattaa katsoa pidemmällä aikavälillä.
6. Luo kehittämisestä rutiini
Käyttäjädataa muodostuu jatkuvasti lisää, jolloin sen hyödyntämistä kannattaa ajatella jatkuvana prosessina. Kun dataa tutkitaan säännöllisesti, saadaan siitä eniten hyötyä irti. Analysointia ja oivaltamista varten on hyvä muodostaa oma tiimi yhdistämällä luovia osaajia esimerkiksi tuotekehityksestä, viestinnästä ja markkinoinnista. Kyseisen tiimin tehtävänä on pitää muut ajan tasalla digitaalisen puolen tapahtumista sekä esitellä isommalle porukalle oivalluksiaan vaikka neljä kertaa vuodessa. Näin koko yritys voi tehdä oivallusten myötä muutoksia omassa toiminnassaan. Myös yrityksen tulevaisuuteen liittyviä tärkeitä päätöksiä voidaan huoletta perustella käyttäjädatasta opituilla asioilla.
Data hyötykäyttöön
Datan hyödyntäminen varsinkin tuotekehityksessä on ollut kasvava trendi jo jonkin aikaa. On huomattu, että käyttäjädataa päätöksenteon tukena hyödyntävät yritykset onnistuvat erottumaan kilpailijoista sekä liikkumaan uusille markkina-alueille nopeammin ja sulavammin. Viimeistään nyt yritysten kannattaa pohtia, kuinka saada oma datansa hyötykäyttöön.