Lähtökohta
REDU Edulla oli tarve uudelle lähestymiselle ja uudelle tavalle tehdä opiskelijarekrytointia aikuisopintoihin. Projektin tavoitteena oli toteuttaa puhuttelevaa markkinointia opiskelijarekrytoinnin näkökulmasta. Suurin haaste liittyi kohderyhmän eli Lapin alueen työnhakijoiden tavoittamiseen.
Ratkaisuksi ongelmaan ehdotimme siirtymistä pois yksittäisten ilmoitusten parista kohti johdonmukaista sisältömarkkinointia ja rekrytointiviestintää online-ympäristössä muodostaen aktiivisen verkkoläsnäolon. Kaiken viestinnän tavoitteena on saada aikaan toiminta, kuten esimerkiksi yhteydenotto.
HubSpot-sivusto
Työtä lähdettiin edistämään laatimalla sisältöstrategia sisältömarkkinoinnin lähtökohdaksi. Näin tekeminen pystyttiin pohjaamaan johdonmukaisesti tavoitteiden päälle. Strategian määrittelyn jälkeen ryhdyimme suunnittelemaan ja toteuttamaan sivustoa HubSpot-alustalle.
HubSpot antoi mahdollisuuden yhdistää helposti muun muassa CRM- ja sähköpostityökaluja suoraan sivuston yhteyteen. Sivuston sisältöjä oli helppo lähteä toteuttamaan sisällöntuottajan ja graafisen suunnittelijan toimesta, eikä ohjelmistokehittäjän koodaustaitoja tarvittu. Sivustolle lisättiin informatiivisten sisältöjen lisäksi myös toiminnallisuuksia, kuten yhteydenottolomake ja Tilaa uutiskirje –painikkeet joka sivulle.
Saimme myös ideoida rekry-sivuston nimen. Esiteltyämme vaihtoehtoja asiakkaalle, sivuston nimeksi valikoitui varmanatoihin.fi.
Markkinoinnilla liikennettä sivustolle
Sivuston valmistumisen ohella suunnittelimme opiskelijarekrytoinnin tueksi julkaisusuunnitelman some-viestinnän tueksi. Tavoitteellinen ja etukäteen suunniteltu some-viestintä auttaa sisällöntuottamisessa ja jäsentämisessä. Projektiin kuuluu myös somemainonnan suunnittelu ja toteutus.
Hakusanamainonta käynnistettiin tavoitettavuuden ja sivuston liikenteen lisäämiseksi. Huolellisesti rakennetut ja kohdennetut kampanjat tuottavat kiinnostuneita vierailijoita sivustolle. Kampanjoita optimoidaan ja tuloksista raportoidaan asiakasta säännöllisesti.
Tutustu sivustoon osoitteessa varmanatöihin.fi