NordicPedMed

Nordicpedmed on yhteispohjoismainen lastenlääketutkimusverkosto, joka toimii kaikkissa pohjoismaissa (Tanska, Suomi Islanti, Norja ja Ruotsi) ja on perustettu vuosien 2014-2017 aikana. Verkoston tavoitteena on auttaa lasten terveydellisen hoidon kehitystä, tiedon lisäämistä ja siitä viestimistä.

Nordicpedmed-verkkopalvelu on tarkoitettu uusien kliinisten kokeiden pyyntöihin. Palvelu on suunnattu lääkeyhtiöille, tutkimusorganisaatioille, viranomaisille, biolääketieteen ja bioteknologian yrityksille, terveysteknologian yrityksille sekä akateemisille verkostoille.

Räätälöity WordPress-sovellus

NORDICPEDMED- ja FINPEDMED jakavat yhteisen tutkijarekisterin sekä sähköisen palvelupyyntäjärjestelmän (Service Requests) jota hallinnoidaan NORDICPEDMED-sivuston kautta.

Palvelun aiempi tekninen alusta oli vanhentumassa ja tuki sille päättymässä, jonka vuoksi asiakkaalle kriittinen palvelu piti saada siirrettyä uudelle alustalle. Alustaksi valikoitui WordPressille, jonne vanhat sisällöt ja toiminnallisuudet siirrettiin.

Projekti alkoi huhtikuussa vaatimusmäärittelyllä, jonka puitteissa eri ominaisuuksista kerättiin tarvittavat tiedot. Aiemmasta palvelusta ei ollut olemassa vaatimusmäärittelyä, joten työ aloitettiin pitkälti tyhjistä. Lisätietoja hankittiin asiakkaalta suoraan sitä mukaa, kun kysymyksiä tuli vastaan myös toteutusvaiheessa. Tehtävät luotiin vaatimusmäärittelyn perusteella.

Palvelussa suurin osa tapahtuu “konepellin alla”. Keskeisiä toiminnallisuuksia ovat muun muassa lomakkeet (palvelupyyntölomake, salassapitolomake ja vastauslomake), palvelupyynnön muokkausnäkymän eri toiminnot ja itse kutsujen hallinnointi (kutsut, vastaukset, lokitiedot ja tietojen tallentaminen). Erityistä huomiota toiminnallisuuksissa piti kiinnittää tietoturvaan.

Vanhan datan migraatio oli keskeinen osa projektia. Erityistä haastetta lisäsi tarve tulkita missä edellisen teknisen alustan tietokantataulussa oleelliset tiedot olivat. Tuontiin käytettiin tiimimme itse kehittämää import-työkalua, joka haki tietokannan tietoja ja loi sen pohjalta WordPressin postityyppejä ja metatietoja (kuten palvelupyynnöt, vaastaukset ja tutkijakäyttäjät). Kaikki tiedostot piti tuoda työkalua käyttäen, jotta ne tallentuivat mediakirjastoon oikeassa muodossa.

Testauksen jälkeen sivusto julkaistiin elokuussa, mikä päätti projektin.