Kevät on kovaa vauhtia lähtenyt käyntiin ja monen postiluukusta on jo tipahtanut kutsu taloyhtiön kevätkokoukseen. Kutsun mukana tulleissa papereissa on kohta PTS, eli “taloyhtiön kunnossapidon pitkän tähtäimen suunnitelma”. Tämä on fiksu normi taloyhtiöille suunnitella ja toteuttaa tarpeellisia töitä niin, että kaikilla asukkailla pysyy selkeys mitä ja milloin tehdään. Näin tavoite täyttyy, eli talo pysyy paremmassa kunnossa.
Kun suunnittelemme asiakkaidemme kanssa digitaalisia palveluita ja hankkeita, tykkään monesti käyttää tätä samaa termiä, eli digitaalisen palvelun PTS. Aina ei ole järkevää, eikä edes mahdollista, tehdä kaikkea tässä ja nyt; digitaalisen palvelun hanketta suunnitellessa kannattaa palvelulle laatia projektin ensimmäisen vaiheen lisäksi myös pidemmän tähtäimen suunnitelma. Näin saadaan varmuus sille, että hyvin aloitettu projekti tuottaa asiakkaalle arvoa suunnitelmien mukaisesti. Tätä suunnitelmaa myöskin päivitetään viimeisen saatavilla olevan tiedon mukaan.
Projektin hyvällä suunnittelulla saadaan kustannukset alas, sekä kehityksen fokus siihen, mikä juuri nyt on tärkeintä. Digitaalisten palveluiden tapauksessa PTS ei tarvitse olla viiden vuoden mittainen, mutta hyvä puolivuosittain päivitetty suunnitelma helpottaa ja selkeyttää sekä asiakkaamme että meidän työtämme.
Puhumme Agendassa paljon digitaalisten palveluiden jatkuvan kehityksen puolesta, ja kannustamme asiakkaitamme aloittamaan kevyesti, ja sen jälkeen jatkamaan säännöllistä kehitystä huomioiden käyttäjän tarpeet ja tottumukset. Usein lähdetään liikkeelle toimivalla pilottiversiolla tai prototyypillä, joka antaa meille arvokasta tietoa kun varsinainen toteutus tehdään. Projektin ensimmäisen vaiheen valmistumisen yhteydessä laaditaan palvelun PTS, joka pitää huolehtii palvelun kunnosta ja on myös asiakkaalle loistava työkalu ennakoida ja suunnitella tulevia tarpeita ja niiden kustannuksia.
Ole yhteydessä niin esittelen mielelläni projektinhallintaamme ja pohditaan sitä, miten hyödynnämme sitä loistavan tuloksen aikaansaamiseksi.