Uudistimme HUS:in arviointikertomusten verkkoalustan WordPressin avulla.
Linkki palveluun: arviointikertomushus.fi
Taustaa ja projektin tavoitteet
Sivustolla julkaistaan HUS:in lautakunnan vuosittaiset lakisääteiset arviointikertomukset. Arviointikertomuksessa arvioidaan HUSille asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Arvioinnin perusteella annetaan suosituksia toiminnan kehittämiseksi.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida HUSille asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Lisäksi tarkastuslautakunta järjestää HUS-yhtymän hallinnon ja talouden tarkastuksen, mukaan lukien tilintarkastuksen, ja valvoo keskeisten HUSin luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoituksia.
Tarkastuslautakunnan tehtävät perustuvat lakiin hyvinvointialueesta (611/2021 § 125) ja lautakunnalla on laaja tiedonsaantioikeus arviointitehtävän hoitamista varten. Tarkastuslautakunta antaa vuosittain yhtymäkokoukselle arviointikertomuksen, jossa julkaistaan edellistä vuotta koskevien arviointien tulokset ja annetaan suosituksia toiminnan kehittämiseksi.
Sivusto haluttiin toteuttaa WordPress-sisällönhallintajärjestelmän päälle. Uudistuksella tavoiteltiin palvelun käyttökokemuksen parantamista. Myös aiempien vuosien arviointikertomukset ja aineistot haluttiin selkeämmin esille. Myös haku haluttiin uudistaa.
Projektin eteneminen
Projekti alkoi toukokuussa 2023. Käynnistimme projektin vaatimusmäärittelyllä, josta siirryimme sivuston rakenteen ja käyttöliittymän suunnitteluun. Toteutimme suunnitelmien mukaisen uudistuksen syksyn 2023 aikana käyttäen WordPress-sisällönhallintajärjestelmää.
Asiakkaan tavoitteiden mukaisesti sivuston sisältörakennetta parannettiin monin tavoin: Navigaatiota uudistettiin ja selkeytettiin, otsikointia ja alasivuja uudistettiin ja sivumäärää kokonaisuutena vähennettiin. Uudistus toteutettiin luonnollisesti täysin responsiivisena. Myös hakutoiminto uudistettiin projektin aikana.
Uudistetulle sivustolle toteutettiin myös Agendan toimesta käytettävyystestaus. Käytettävyystestauksen avulla pystyttiin validoimaan valitut suunnitteluratkaisut ja löytämään myös pieniä parannuskohteita valittuihin suunnitteluratkaisuihin liittyen.
Sivuston tuli myös olla WCAG-kriteerien mukaisesti saavutettava. Toteutuksen jälkeen palvelu siirtyi kolmannen osapuolen toteuttamaan saavutettavuuden auditointiin.
Uudistettu verkkopalvelu julkaistiin lopulta toukokuussa 2024.